Hyvinkääläisten toimijoiden TORILLE!-hanke käynnistyy

Toriterassi kutsuu keskieurooppalaisittain

Hyvinkään Kaupunkiyhdistyksen TORILLE!-hanke tuo Hyvinkään torille hyvinkääläisiä ravintoloitsijoita erinomaisine tarjoiluineen! Torstaina 3.6. klo 12.00 avautuvan toriterassin ruoka- ja juomatarjoilusta vastaavat kesä–heinäkuun ajan ravintola Medicin Man, Trésbon-palvelut sekä Hyvinkään Oma Panimo. Kesän aikana nähdään myös muita paikallisia toimijoita, joista ensimmäisinä TORILLE! parkkeeraavat palopurolaiset Kitchen & Cafe Bliss sekä Salonkiravintola Neilikka ainakin alkukesän ajaksi.

Toriterassi on yhtenäistä anniskelualuetta, food court -hengessä, eli juomia ja ruokia voi hakea miltä tahansa kojulta ja nauttia sen missä tahansa alueen pöydässä. TORILLE! pääsee ensimmäisellä viikolla torstaista lauantaihin klo 12.00–20.00. Jatkossa terassi on auki sään salliessa ainakin keskiviikosta lauantaihin – aukioloajat päivittyvät aluksi viikoittain ravintolarajoitusten mukaisesti ja toimijat saattavat avata kojunsa myös muina aikoina, erityisesti aurinkoisella säällä. Parhaiten kartalla pysyy seuraamalla toriterassin Facebook-sivua.

Pandemiatilanteen salliessa TORILLE! on luvassa myös ohjelmasisältöä. Alueella sijaitsee uusi Hyvinkään kaupungin esiintymislava, jonka kirjastonpuoleiselle seinälle valmistui vastikään Anni-Julian, hyvinkääläisen kuvittajan taideteos.

Lisätietoja:      
Kaupunkiyhdistys

Hyvinkään kaupunki, Outi Ruso, kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö, outi.ruso@hyvinkaa.fi, 0400 929 846

Hyvinkään kaupunki, Jyrki Käki, elinkeinopäällikkö, jyrki.kaki@hyvinkaa.fi, 040 330 6014

TORILLE!-hankkeen tuottaja, Charlotta Kivistö, charlotta.kivisto@gmail.com, 040 7738466